Suurenna kuvaa

Sulje

Saksan liittotasavallan valtionpäämies on liittopresidentti. Liittopresidentin valitsee liittokokous, perustuslaillinen toimielin, joka kokoontuu ainoastaan presidentinvaalia varten. Liittokokouksen muodostavat liittopäivien jäsenet ja sama määrä osavaltioparlamenttien eli maapäivien valitsemia edustajia, jotka valitaan suhteellista vaalitapaa noudattaen. Liittokokoukseen kuuluu aina myös arvostettuja julkisuuden henkilöitä, jotka eivät ole liittopäivä- tai maapäiväedustajia. Liittopresidentiksi valitaan ehdokas, joka saa taakseen liittokokouksen ehdottoman enemmistön. Liittopresidentin toimikausi on viisi vuotta ja hänet voidaan valita kerran uudelleen.
Liittopresidentillä on pääasiassa edustustehtäviä. Hän allekirjoittaa sopimukset muiden valtioiden kanssa ja myöntää ja vastaanottaa suurlähettiläiden valtuuskirjat. Liittopresidentti nimittää ja erottaa liittovaltion tuomarit, virkamiehet, upseerit ja aliupseerit. Hänellä on oikeus päättää liittovaltion nimissä armahduksista. Liittopresidentti myös allekirjoittaa lait ja julkistaa ne Saksan säädöskokoelmassa, mikäli hänellä ei ole epäilyksiä niiden perustuslainmukaisuudesta. Liittopresidentti tekee liittopäiville näiden voimasuhteet huomioon ottaen esityksen kansleriehdokkaasta ja nimittää tämän toimitetun vaalin jälkeen. Liittopresidentti nimittää ja erottaa liittohallituksen ministerit liittokanslerin esityksestä.
Liittopresidenttiin henkilöityy erityisellä tavalla poliittisten toimielinten yhteenkuuluvuus. Häntä kehotetaan yli puoluerajojen toimivana, vastakohtaisuuksia tasoittavana ja puolueettomana voimana ottamaan henkilökohtaisesti kantaa keskeisiin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Näin liittopresidentti voi toimia mittapuuna kansalaisten poliittisille ja moraalisille näkemyksille.

Liittopresidentti

Suurenna kuvaa

Sulje

Liittokanslerin valinta pohjautuu perustuslain 63 artiklaan. Sen mukaan liittokanslerin valitsee liittopäivät liittopresidentin esityksestä ilman keskustelua. Tullakseen valituksi kansleriehdokas tarvitsee taakseen liittopäivien ehdottoman enemmistön.
Liittokansleri on ainoa parlamentin valitsema hallituksen jäsen ja siksi hän ensi kädessä on parlamentille vastuussa. Välillisesti vastuussa ovat myös ministerit. Liittokanslerin vahva asema perustuu ennen kaikkea hänen valtuuksiinsa määrätä hallituspolitiikan suuntaviivat. Näiden suuntaviivojen puitteissa kukin ministeri johtaa toimialaansa itsenäisesti ja on siitä vastuussa. Käytännön politiikassa liittokanslerin on otettava hallituskoalitioissa huomioon hallituskumppanin kanssa sovitut asiat ja saatava liittopäiväryhmien enemmistö vakuuttuneeksi politiikastaan.

Liittohallituksen valta henkilöityy liittokansleriin. Hänen vahva asemansa on ankkuroitu perustuslakiin: liittokanslerilla on perustuslain 64 artiklan mukaan oikeus muodostaa liittohallitus. Hän esittää liittopresidentille ehdokkaat ministerin tehtäviin ja siten hallituksen jäsenet. Ministerien erottaminen tapahtuu samalla tavalla. Lisäksi liittokansleri toimii hallituksen puheenjohtajana ja hän johtaa hallituksen istuntoja. Puolustustilanteessa liittokanslerilla on määräämis- ja käskyvalta puolustusvoimiin.

Liittokansleri

Liittohallituksen muodostavat liittokansleri ja ministerit:

• liittokansleri Olaf Scholz 
• talous- ja ilmastonsuojeluministeri Robert Habeck
• valtiovarainministeri Christian Lindner
• sisä- ja yhteiskuntaministeri Nancy Faeser 
• ulkoministeri Annalena Baerbock
• oikeusministeri Marco Buschmann

• työ- ja sosiaaliministeri Hubertus Heil
  

• puolustusministeri Boris Pistorius
  

• elintarvike- ja maatalousministeri Cem Özdemir
  

• perhe-, vanhus-, nais- ja nuorisoasiainministeri Lisa Paus
  

• terveysministeri Karl Lauterbach
  

• digi- ja liikenneministeri Volker Wissing
  

• ympäristö-, luonnonsuojelu-, ydinturvallisuus- ja kuluttajansuojaministeri Steffi Lemke
  

• koulutus- ja tutkimusministeri Bettina Stark-Watzinger
• taloudellisen yhteistyön ja kehitysministeri Svenja Schulze

• asunto-, kaupunkikehitys- ja rakennusministeri Klara Geywitz
  

• kansliaministeri Wolfgang Schmidt
  

Liittokanslerilla on liittohallituksessa ministereihin nähden itsenäinen ja keskeinen asema. Hän johtaa puhetta hallituksessa. Oikeus hallituksen muodostamiseen on yksin hänellä. Hän valitsee ministerit ja tekee liittopresidenttiä sitovan esityksen nimitettävistä ja erotettavista ministereistä. Liittokansleri päättää lisäksi ministerien lukumäärän ja määrittelee näiden toimialat.

Liittopäivät voi esittää liittokanslerille epäluottamuslauseen ainoastaan siinä tapauksessa, että sen enemmistö samalla sopii uudesta liittokanslerista (ns. konstruktiivinen epäluottamuslause). Liittokansleri voi pyytää liittopäiviltä luottamusäänestystä. Mikäli hän ei nauti liittopäivien luottamusta, liittopresidentti voi hajottaa liittopäivät liittokanslerin esityksestä.

Tässä perustuslakiin perustuvassa menettelyssä on tietoisesti irtauduttu Weimarin valtiosäännöstä. Sen tarkoituksena on estää oppositiopuolueita kaatamasta hallitusta tilanteessa, jossa ne yksimielisesti vastustavat hallitusta, mutta eivät pääse yksimielisyyteen uudesta hallitusohjelmasta. Niinpä liittopäivien enemmistön tulee esittäessään liittokanslerille epäluottamuslausetta samalla valita tälle seuraaja. Kanslerin erottamista konstruktiivisen epäluottamuslauseen avulla on yritetty tähän mennessä kaksi kertaa, mutta vain kerran se on onnistunut. Lokakuussa 1982 silloinen liittokansleri Helmut Schmidt sai epäluottamuslauseen ja liittokansleriksi valittiin Helmut Kohl.

Liittohallitus

Saksan liittotasavallan parlamenttina toimii liittopäivät, Bundestag, jonka kansa valitsee neljäksi vuodeksi kerrallaan. Liittopäivät voidaan hajottaa ennenaikaisesti vain poikkeustapauksissa ja siitä päättää liittopresidentti. Liittopäivien tärkeimmät tehtävät ovat lainsäädäntö, liittokanslerin valinta ja hallituksen toiminnan valvominen. Liittopäivien täysistunto toimii suurten parlamentaaristen kiistojen näyttämönä, erityisesti silloin kun esillä on tärkeitä ulko- tai sisäpoliittisia kysymyksiä.

Kaikkien lakien ratkaiseva esivalmistelu tapahtuu valiokunnissa, joiden kokoukset eivät yleensä ole julkisia. Niissä sovitetaan yhteen edustajien poliittiset näkemykset ja kunkin alan asiantuntemus. Tätä varten valiokunnat kutsuvat usein asiantuntijoita kuultaviksi. Hallitustyöskentelyn parlamentaarinen valvonta tapahtuu niinikään pääasiassa valiokunnissa. Valvontaan osallistuvat valiokunnat ulkoasiainvaliokunnasta valtiovarainvaliokuntaan, jolla on aivan erityinen merkitys, sillä se toteuttaa parlamentin budjettivaltaa. Jokainen kansalainen voi ottaa pyyntöineen tai valituksineen suoraan yhteyttä liittopäivien valitusvaliokuntaan.

Liittopäivät

Liittopäivien puhemiehen näkyvin julkinen tehtävä on johtaa liittopäivien täysistuntoja. Tätä tehtävää hän hoitaa vuorotellen neljän varapuhemiehen kanssa. Kullakin täysistunnolla on puheenjohtajisto, johon kuuluu puhemiehen ohella kaksi istuntosihteeriä. Puhemies ja varapuhemiehet muodostavat liittopäivien puhemiehistön. Puhemiehistö valitaan umpilipuin erityisessä vaalimenettelyssä. Puhemies ja varapuhemiehet valitaan koko vaalikaudeksi, periaatteessa heitä ei siis voi erottaa. Puhemies edustaa liittopäiviä. Hänelle osoitetaan kaikki lakialoitteet, jotka liittohallitus, liittoneuvosto tai liittopäiväedustajat esittävät, samoin kuin muut liittohallituksen ja liittoneuvoston esitykset. Hänet on määrätty myös kaikkien parlamentin keskuudesta tulevien tai liittopäiville osoitettujen hakemusten tai kirjelmien vastaanottajaksi. Saksan liittopäivien puhemiehen oikeudet ja velvollisuudet on tarkkaan määritelty työjärjestyksessä. Siinä puhemiehen tehtävät kuvataan näin: puhemies edustaa liittopäiviä ja vastaa liittopäivätyön järjestämisestä. Hänen on vaalittava liittopäivien arvokkuutta ja oikeuksia, edistettävä sen työtä ja johdettava keskusteluja oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti. Lisäksi puhemiehellä on järjestyksenpito- ja poliisivalta liittopäivillä. Hän on myös liittopäivien virkamiesten ylin esimies, joka tekee henkilökuntaa koskevia päätöksiä yhdessä muun puhemiehistön kanssa. Valtion hierarkiassa liittopäivien puhemies on lainsäädäntövallan edustajana toisena valtionpäämiehen, liittopresidentin, jälkeen.

Liittopäivien puhemies

Suurenna kuvaa

Sulje

Liittoneuvosto toimii liittopäivien rinnalla eräänlaisena toisena kamarina, joka osallistuu liittovaltiolakien säätämiseen ja liittovaltion hallintoon. Monen muun liittovaltion senaattijärjestelmästä poiketen Saksan liittoneuvosto ei koostu valituista kansanedustajista, vaan osavaltiohallitusten jäsenistä tai heidän valtuuttamistaan henkilöistä. Osavaltioiden äänimäärä liittoneuvostossa painottuu tietyssä määrin asukasluvun mukaan. Jokaisella osavaltiolla on vähintään kolme ääntä, enimmillään ääniä voi olla kuusi.

Yli puolet laeista edellyttää liittoneuvoston hyväksyntää, toisin sanoen ne eivät voi tulla voimaan ilman liittoneuvoston suostumusta. Liittoneuvoston suostumus on välttämätön ennen kaikkea silloin, kun säädettävä laki aiheuttaa osavaltiolle kustannuksia tai se puuttuu osavaltion hallinnolliseen määräysvaltaan. Perustuslain muuttamiseen tarvitaan aina liittoneuvoston kahden kolmasosan hyväksyntä. Muissa tapauksissa liittoneuvostolla on ainoastaan veto-oikeus. Mikäli liittopäivät ja liittoneuvosto eivät pääse laista yksimielisyyteen, asia viedään näiden kahden elimen edustajista muodostettuun välityslautakuntaan.

Liittoneuvostossa osavaltion edut menevät puolueiden etujen edelle. Äänestysten lopputulokset voivat siten poiketa siitä, mitä poliittisten puolueiden valtasuhteet antaisivat olettaa. Tällaiseen federalismiin liittyy omat yllätyksensä. Liittohallitus ei voi aina luottaa siihen, että osavaltiohallitus, jossa on samat voimasuhteet kuin liittohallituksessa, äänestää kaikessa samoin kuin se. Jokainen osavaltio edustaa liittoneuvostossa nimittäin myös omia etujaan ja se voi joskus liittoutua muiden samaan päämäärään pyrkivien osavaltioiden kanssa, riippumatta siitä, mikä puolue toisessa osavaltiossa on vallassa.

Liittoneuvoston presidentti valitaan osavaltioiden piiristä sovitun vuorottelujärjestelmän mukaan kulloinkin yhdeksi vuodeksi. Liittoneuvoston puhemies hoitaa liittopresidentin virkaa tämän ollessa estyneenä.

Koska osavaltioiden hallitukset ovat valtakunnan politiikassa huomattavia toimijoita, osavaltioiden pääministereillä on niiden päämiehinä kauas yli oman osavaltion ulkopuolelle ulottuvaa näkyvyyttä. Lähivuosina liittovaltion ja osavaltioiden valtaoikeuksia ollaan muuttamassa. Nykyisestä suuresta koalitiosta neuvotellessaan puolueet sopivat liittovaltion ja osavaltioiden suhteiden uudelleenjärjestelystä.

Liittoneuvosto

Suurenna kuvaa

Sulje

Karlsruhessa toimiva perustuslakituomioistuin valvoo perustuslain noudattamista. Vuonna 1951 perustettu tuomioistuin on osaltaan vahvistanut vapaan ja demokraattisen valtiojärjestyksen toteutumista ja vakiintumista. Se on edistänyt erityisesti perusoikeuksien kunnioittamista.

Perustuslakituomioistuin ryhtyy toimiin ainoastaan hakemuksesta. Jokainen kansalainen voi hakea muutosta itseään koskevaan päätökseen, jos hän kokee julkisen vallan loukanneen päätöksellään hänen perusoikeuksiaan. Muutoksenhaun kohteena voi olla viranomaisen toimenpide, tuomioistuimen antama ratkaisu tai laki. Pääsääntöisesti asia pitää kuitenkin ensin viedä toimivaltaisten alempien oikeusasteiden käsiteltäväksi.

Kaikki valtiolliset tahot ovat velvollisia noudattamaan perustuslakia. Mikäli sen noudattamisesta syntyy erimielisyyttä, voidaan asiaan pyytää perustuslakituomioistuimen ratkaisu. Perustuslakituomioistuin tarkistaa, että liittovaltion ja osavaltioiden lait ovat sopusoinnussa perustuslain kanssa. Jos se julistaa jonkin lain mitättömäksi, lakia ei saa enää soveltaa. Muun muassa tämänkaltaisissa tapauksissa perustuslakituomioistuin voi ryhtyä tutkimaan asiaa, mikäli tietyt elimet eli liittohallitus, osavaltioiden hallitukset, vähintään kolmannes liittopäiväedustajista tai alemmat tuomioistuimet sitä pyytävät.

Ainoastaan perustuslakituomioistuin voi päättää siitä, vaarantaako jokin puolue valtion vapaan ja demokraattisen perusjärjestyksen. Jos puolue katsotaan perustuslainvastaiseksi, perustuslakituomioistuin määrää sen hajotettavaksi.

Perustuslakituomioistuin

Suurenna kuvaa

Sulje

Saksan liittotasavalta muodostuu 16 osavaltiosta, joilla on laaja itsenäinen valtiollinen vastuu ja joista useilla on pitkä historia. Saksa on aina jakautunut osavaltioihin, mutta sen kartta on vuosisatojen mittaan usein muuttanut muotoaan. Nykyiset osavaltiot muodostettiin vuoden 1945 jälkeen ja tuolloin otettiin mahdollisuuksien mukaan huomioon vanhojen maakuntien yhteenkuuluvuus ja historialliset rajanvedot.

Vuonna 1990 toteutuneeseen Saksojen yhdistymiseen asti Saksan liittotasavalta muodostui aluksi kymmenestä ja sittemmin – Saarinmaa liitettiin Saksaan 1. tammikuuta 1957 – yhdestätoista osavaltiosta, jotka oli perustettu länsivaltojen (USA, Iso-Britannia ja Ranska) entisten miehitysvyöhykkeiden alueille. Neuvostoliiton miehitysvyöhykeelle eli sittemmin DDR:n alueelle perustettiin puolestaan viisi osavaltiota, joiden tilalle kuitenkin vuonna 1952 muodostettiin 14 aluehallintopiiriä. Maaliskuun 18. päivänä 1990 pidettyjen ensimmäisten vapaiden vaalien jälkeen DDR:n alueelle päätettiin muodostaa viisi uutta osavaltiota, joiden rajat olivat suurin piirtein samat kuin ennen vuotta 1952. Lokakuun 3. päivänä 1990 DDR ja samalla siis Brandenburgin, Mecklenburg-Etu-Pommerin, Saksin, Saksi-Anhaltin ja Thüringenin osavaltiot liitettiin Saksan liittotasavaltaan, ja Itä-Berliini yhdistettiin Länsi-Berliiniin.

Jokaisella osavaltiolla on oma parlamentti, maapäivät. Maapäivät valitsee osavaltion hallituksen. Osavaltioiden etuja liittovaltiotasolla valvoo liittoneuvosto.

Osavaltiot